KUVAJOURNALISMI 2020 -KILPAILU
FINNISH PRESS PHOTOS 2020
KUVAJOURNALISMIKILPAILU JUHLISTAA JOURNALISTISTA JA DOKUMENTAARISTA KUVAA
Suomen vanhin ja ainoa kuvajournalismin ja dokumentaarisen kuvan kilpailu kokoaa yhteen vuoden parhaimmat kuvat: tärkeimmät ja merkityksellisimmät uutistapahtumat sekä dokumentaarisen kerronnan kirkkaimmat helmet. Lisäksi kilpailun sato esittelee suomalaisen kuvajournalistien ja dokumentaristien kuvan koko kirjoa. Aiemmin Vuoden Lehtikuvat -nimellä tunnetun kilpailun järjestää Suomen Kuvajournalistit ry. Kilpailun osallistumisaika on 4.–17.1.2021.
VUODEN 2020 VOITTAJAT
Tänä vuonna kilpailuun osallistui 81 kuvaajaa 1981 kuvalla, jotka tarjoavat läpileikkauksen viime vuoden tapahtumista.
”Poikkeuksellinen vuosi näkyi kilpailukuvissa aihevalintoina, symboleina ja kuvaustavan muutoksena. Pandemia on tuonut lukuisia haasteita ja rajoituksia myös kuvajournalistien ja dokumentaristien työhön. Kuvaajat ovat löytäneet näissä vaikeissa olosuhteissa omat tapansa luoda vaikuttavia ja kiinnostavia valokuvia, jotka jäävät dokumenteiksi merkittävästä ajanjaksosta ja sen mukanaan tuomista muutoksista.” toteaa Suomen kuvajournalistit ry:n puheenjohtaja Antti Yrjönen.
Voittajat valitsi riippumaton tuomaristo, johon kuului valokuvatutkija- ja kuraattori Riitta Raatikainen, käsikirjoittaja-ohjaaja Aino Suni ja professori Anna-Kaisa Rastenberger.
Vuoden lehtikuva 2020 – Silja Viitala
Kuvajournalisti 2020 – Antti J. Leinonen
Urheilukuva 2020 – Jukka Ritola
Henkilökuva 2020 – Antti J. Leinonen
Henkilökuva 2020 kunniamaininnat: Kimmo Penttinen, Timo Pyykkö
Uutiskuva 2020 – Hanna-Kaisa Hämäläinen
Reportaasi 2020 – Janne Körkkö
Reportaasi 2020 kunniamaininta Mikko Vähäniitty
Essee 2020 – Jonne Sippola
Essaa kunniamaininta Alessandro Rampazzo
Uusi kuvajournalisti – Toivo Heinimäki
Uusi kuvajournalisti kunniamaininta Silja Viitala
Video 2020 -sarjaa ei tänä vuonna palkittu lainkaan
Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan Kuvajournalisti 2020 finalisteista. Tällä kertaa voiton vei Rio Gandara 370 äänellä.
Äänestyksessä mukana olleet kuvaajat olivat: Antti J. Leinonen, Janne Körkkö, Juha Metso, Mikko Vähäniitty ja Rio Gandara. Yhteensä ääniä annettiin 1206 kappaletta. Äänestäjien kesken arvottiin Canon G7 X -kamera. Palkintokamera matkaa tällä kertaa Tornioon.
VOITTAJAT 2020
WINNERS 2020
VUODEN LEHTIKUVA 2020
PRESSPHOTO OF THE YEAR 2020
SILJA VIITALA
Silja Viitala on journalisti, jonka ensisijainen työväline on kamera. Porista kotoisin oleva Viitala oppi kuvajournalistiksi tamperelaisessa Aamulehdessä. Nyt Viitala työskentelee Ylellä. Viitala sekä puhuu että valokuvaa suoraan ja rehellisesti. Ammattiaan rakastava Viitala on tällä hetkellä erityisen kiinnostunut kuvateksteistä.
TUOMARISTON PERUSTELUT
“Kuvaaja kertoo vähäeleisesti kuinka korona vaikuttaa arkeemme. Pelkistetyssä kuvassa yksityiskohdat keskustelevat keskenään ja muodostavat ajankuvaa. Kuva yhdistää hauskalla tavalla historiaa ja hetkellisyyttä. Joskus eleetön kuva voi kertoa peremmin kuin toiminnallinen kuva. Huumori on lehtikuvan tärkeä mauste ja tässä kuvassa sitä on.”

Keskustan sääntömääräinen puoluekokous järjestettiin Ouluhallissa Oulussa 4.-5.9.2020. Talkoolainen Tuija Tikkanen osallistui puoluekokoukseen yllään Tuuterin kansallispuku, kasvovisiiri ja kertakäyttöhanskat. Tuija Tikkanen was voluntarily working at Centre Partys party convention in Oulu at the beginning of September. Tikkanen was wearing the national costume of Tuuteri, FaceShield-visor and disposable gloves.
KUVAJOURNALISTI 2020
PHOTOJOURNALIST 2020
ANTTI J. LEINONEN
Antti J. Leinonen on Iiläinen video- ja valokuvaaja. Leinonen on toiminut freelancerina vuodesta 2002. Hän on työskennellyt useimmille valtakunnallisille tv-kanaville ja sanomalehdille. Toimeksiantojen ohella Leinonen työstää myös omia projektejaan.
TUOMARISTON PERUSTELUT
“Tekijä on kuvasarjallaan vahvasti ja koskettavasti läsnä ajankohtaisissa ilmiöissä. Kuvissa ihmisten elinympäristö on vahvasti esillä. Kuvaaja on seurannut intensiteetillä vuoden tapahtumia ja huomioinut eri ikäryhmiä ja alueitakin. Kuvasarjassa yhdistyvät rauhallinen asioiden seuraaminen ja välillä humoristiset tilanteet.”
Katso koko kuvasarja / Show all photos

Pula-aikana vanhoista autoista tehtiin traktorinkorvikkeita, kun varsinaisiin traktoreihin ei ollut varaa. Michiganin yläniemimaalla niitä kutsuttiin jokkereiksi. Vain Mass City oli poikkeus, jossa niitä kutsuttiinkin päkkäröiksi. John Vesterinen on ylpeä päkkärästään. Mass City, Michigan 2020.
KATSO KOKO KUVASARJA
Antti_J_Leinonen_KUVB-web-w2000-1440×960
Drive in -koronatestauspaikka Oulun Oritkarissa. Oulu, 2020.
Antti_J_Leinonen_KUVA-web-w2000
Pula-aikana vanhoista autoista tehtiin traktorinkorvikkeita, kun varsinaisiin traktoreihin ei ollut varaa. Michiganin yläniemimaalla niitä kutsuttiin jokkereiksi. Vain Mass City oli poikkeus, jossa niitä kutsuttiinkin päkkäröiksi. John Vesterinen on ylpeä päkkärästään. Mass City, Michigan 2020.
KUVAJOURNALISTI 2020
PHOTOJOURNALIST 2020
ANTTI J. LEINONEN
Antti J. Leinonen on Iiläinen video- ja valokuvaaja. Leinonen on toiminut freelancerina vuodesta 2002. Hän on työskennellyt useimmille valtakunnallisille tv-kanaville ja sanomalehdille. Toimeksiantojen ohella Leinonen työstää myös omia projektejaan.
TUOMARISTON PERUSTELUT
“Tekijä on kuvasarjallaan vahvasti ja koskettavasti läsnä ajankohtaisissa ilmiöissä. Kuvissa ihmisten elinympäristö on vahvasti esillä. Kuvaaja on seurannut intensiteetillä vuoden tapahtumia ja huomioinut eri ikäryhmiä ja alueitakin. Kuvasarjassa yhdistyvät rauhallinen asioiden seuraaminen ja välillä humoristiset tilanteet.”
Katso koko kuvasarja / Show all photos

Pula-aikana vanhoista autoista tehtiin traktorinkorvikkeita, kun varsinaisiin traktoreihin ei ollut varaa. Michiganin yläniemimaalla niitä kutsuttiin jokkereiksi. Vain Mass City oli poikkeus, jossa niitä kutsuttiinkin päkkäröiksi. John Vesterinen on ylpeä päkkärästään. Mass City, Michigan 2020.
KUVAJOURNALISTI 2022
PHOTOJOURNALIST 2022
MIKKO SUUTARINEN
Mikko Suutarinen on 34-vuotias Helsinkiläinen freelance-valokuvaaja, joka työskentelee pääosin dokumentaarisen valokuvan ja kuvajournalismin parissa. Valokuvaajana Suutarinen usein kiinnostuu aihepiireistä, jotka eivät ole vallitsevien suomalaisten diskurssien keskiössä.
TUOMARISTON PERUSTELUT
”Kuvaaja on vahva tarinankertoja ja hänellä on kyky kertoa paljon myös yksittäisellä kuvalla. Hän löytää kauneutta riippumatta aiheesta ja maalaa taitavasti valolla. Jokainen kuva on hyvin sommiteltu. Kuvaajalla on erityinen taito aistia kohteen tunnetila ja muuntaa se kuvaksi.”
mikko-suutarinen-kuj1-1440×1080
Suuntana sota. Siskolle on kerrottava lähdöstä, Väinö näppäilee tälle tekstiviestin. Hän kieltää sanomasta vielä isovanhemmille, etteivät nämä järkyty. Keski-Suomi 7.3.2022
Direction war. Väinö texts his sister to announce his departure. He asks her to keep the news from their grandparents, he doesn’t want to upset them. Keski-Suomi. 7.3.2022.
The message says: Hey. I’m joining the International Legion of Defence today in order to go fight for Europe’s freedom in Ukraine. I thought you should know, even though I almost didn’t want to say anything, I don’t want you to worry about me too much. I wish to return in one piece and get to see all of you again. Please don’t tell grandpa and especially grandma yet, since she is not in stable health and the shock won’t do her good. I will keep you updated on the situation. We will talk on the phone today. My best regards to the whole family, keep rocking it! I’ve told mom and will tell Jaakko soon too. Good luck with everything:)