Kukka Ranta, Helsinki

“Olen dokumentaarinen freelance-valokuvaaja, tutkija ja toimittaja Helsingistä. Viimeisten 15 vuoden aikana olen työskennellyt lukuisissa eri Euroopan, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maissa, Palestiinassa, Keski- ja Kaakkois-Aasiassa. Viime aikoina tutkimukset ovat vieneet mukanaan Huippuvuorten kautta Saamenmaalle perehtymään alkuperäiskansaoikeuksiin. Erityisesti olen kiinnostunut tarkastelemaan ihmisoikeuksia, rakenteellista köyhyyttä ja eriarvoisuutta, kolonialismia, ympäristön suojelua, ilmastonmuutosta ja arktista politiikkaa saamelaisten näkökulmasta. Kuvareportaasejani on julkaistu mm. Yle uutisissa, Suomen Kuvalehdessä, Maailman Kuvalehdessä, The Guardianissa, sekä Amnesty Suomen ja Ihmisoikeusliiton julkaisuissa. Valokuvateoksiani on ollut esillä mm. Valokuvataiteen ja Kulttuurien museossa. Lisäksi olen kuvittanut dokumentaarisen valokuvillani kirjoittamani tietokirjat Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (Kustantamo S&S, 2019) ja Kalavale – tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla (Into Kustannus, 2012). Tärkeintä työssäni on kuunteleminen, polveilevat keskustelut, ratkaisukeskeinen tutkimus ja yhdessä oppiminen.”

https://kukkaranta.com/

kukka.m.ranta@gmail.com

HAE KUVAAJIAMME

HAE KUVAAJIAMME