AIKA: Tiistai 10.2. klo 19-21
PAIKKA: Juttutupa, Iso baari, Säästöpankin ranta 6, Helsinki
VIERAAT: Dimitri Beck (FR)
STRIIMI: Tulossa
Klubille on VAPAA PÄÄSY.
ENGLISH BELOW
Kansainvälinen vieras puhaltaa henkiin kevään ensimmäisen F5.6-klubin!
Ranskalaisen Polka Magazinen kuvapäällikkö ja Kuvajournalismi 2025 -kilpailun kansainvälinen tuomari Dimitri Beck saapuu vieraaksi F5.6-klubille. Ennen tapahtumaa Beck on nähnyt juuri mittavan määrän tuoretta suomalaista kuvajournalismia kilpailun tuomarina. Millaisia ajatuksia hänelle on herännyt näkemästään?
Klubilla Beckin kanssa keskustelee kuvajournalisti Ella Kiviniemi ja tilaisuus livestreamataan. Keskustelu käydään englanniksi.
––––
Omien sanojensa mukaan epätyypillisen uran tehnyt Dimitri Beck on kulkenut pitkän tien ummikosta freelance-journalistiksi Keski-Aasiaan, päätoimittajaksi ja kuvatoimiston johtajaksi Afganistaniin ja vuodesta 2008 alkaen kuvajournalismiin keskittyvän ranskalaisen Polka Magazinen valokuvapäälliköksi. Polka julkaisee kaksi kertaa vuodessa kuvajournalismia ja dokumentaarista valokuvaa käsittelevää aikakauslehteä sekä ylläpitää taidegalleriaa ja konseptimyymälää Pariisissa. Beck on toiminut kansainvälisen kuvajournalismin kentällä myös opettajana ja kilpailujen tuomarina.
Miltä näyttää tuoreimman suomalaisen kuvajournalismin tila kansainvälisen ammattilaisen silmin? Mikä on valokuvajournalismin merkitys Suomessa ja maailmalla ja onko tuo merkitys muutoksessa? Miten käyttäisimme aikaamme kuvajournalisteina tällä hetkellä parhaiten? Näitä ja monia muita kysymyksiä käsittelemme illan aikana.
Dimitri Beck kertoo haluavansa olla kuin silta, joka auttaa valokuvaajia saamaan työnsä yleisön nähtäville. Klubilla rakennetaan henkistä siltaa myös Suomesta ja kansainväliseen kuvajournalismin maailmaan.
Tervetuloa!
F5.6-klubi on kuukausittainen dokumentaariseen valokuvaan keskittyvä klubi ja foorumi. Pääsymaksutonta tapahtumaa tuottaa Suomen kuvajournalistit ry. Kiitokset Patricia Seppälän säätiölle klubin tukemisesta.

Kuva: Pierre Anthony Allard
TIME: Tuesday 10 February, 7–9 PM (UCT + 2)
VENUE: Juttutupa, Säästöpankinranta 6
GUEST: Dimitri Beck (FR)
ONLINE STREAM: Coming up
FREE ENTRY
An international guest brings the first F5.6 Club of the spring to life!
Dimitri Beck, Director of Photography at the French Polka Magazine and an international jury member of the Finnish Photojournalism 2025 competition, will join the F5.6 Club as a guest speaker. Prior to the event, Beck will have seen a substantial body of recent Finnish photojournalism as a juror. What thoughts and reflections has this sparked?
At the club, Beck will be in conversation with photojournalist Ella Kiviniemi, and the event will be livestreamed. The conversation will be in English.
––––
By his own account, Dimitri Beck has followed an unconventional career path: from being a complete beginner to working as a freelance journalist in Central Asia, then as editor-in-chief and head of a photo agency in Afghanistan, and since 2008 as Director of Photography at Polka Magazine, a French publication dedicated to photojournalism. Polka publishes a biannual magazine focused on photojournalism and documentary photography and also runs an art gallery and concept store in Paris. Beck has also worked in the international photojournalism field as a teacher and a competition juror.
How does the current state of Finnish photojournalism appear through the eyes of an international professional? What is the role of photojournalism in Finland and globally, and is that role changing? How should photojournalists best use their time right now? These and many other questions will be discussed during the evening.
Dimitri Beck has said that he wants to be like a bridge—helping photographers bring their work to audiences. At the club, a symbolic bridge will also be built between Finland and the international world of photojournalism.
Welcome!
F5.6 Club is a monthly forum dedicated to documentary photography. The free event is produced by the Finnish Photojournalists’ Association. Special thanks to the Patricia Seppälä foundation for supporting the club.