Tapahtuma

Kuvajournalismi 2015 -kilpailu aukeaa 11.1.2016


11.01.2016 17.01.2016

Vuoden lehtikuvat -kilpailu palaa tammikuussa 2016 uudella nimellä Kuvajournalismi 2015. Kilpailu on aiempien vuosien tapaan kutsukilpailu Suomen kuvajournalistit ry:n jäsenille. Poikkeuksena on Haastaja -sarja, johon voi osallistua kaikki, myös yhdistykseen ulkopuoliset.

Kilpailu on avoinna 1.-17.1.2016, jona aikana kilpailutyöt tulee lähettää yhdistykselle. Ilmoittautumissivusto avataan 1.11. Kilpailun säännöt julkistetaan marraskuun lopulla.

Kilpailun pääsarjoihin voi osallistua yhdistyksen jäsenet, jotka ovat hyväksytty jäseniksi ja joiden jäsenmaksu on maksettu ennen 31.11.2015.

Kilpailusarjoja on kahdeksan:

2015 kuvajournalisti

2015 reportaasi

2015 uutiskuva

2015 henkilökuva

2015 urheilukuva

2015 video/multimedia

2015 essee

2015 haastaja

Lisäksi yleisö pystyy äänestämään omaa suosikkiaan vuoden 2015 kuvajournalistiksi.

Kilpailun voittajat valitsee jury. Tuomarit julkistetaan kilpailuajan sulkeuduttua.

Kilpailun tulokset julkistetaan 16.2.2016 Sinebrychoffin taidemuseossa.

Kuvajournalismi 2015 -kilpailun parhaimmat työt ovat esillä yleisölle Sinebrychoffin taidemuseossa 17.2.2016 alkaen.