
Tänä vuonna kilpailuun lähetettyjen kuvien kirjo oli aihepiireiltään laaja. Kuvaajat ovat olleet vuoden aikana läsnä monen tapahtuman keskipisteessä.
Uutiskuvien aiheissa näkyivät erityisesti vaalivuosi ja kotimaan tapahtumat Viertolan kouluampumisesta erilaisiin mielenosoituksiin. Kuvissa ja kuvasarjoissa liikutaan niin ikään ajankohtaisissa aiheissa, kuten ilmastonmuutos ja maailmaa repivät konfliktit ja sodat. Toisaalta monet palkitut kuvat ja kuvasarjat onnistuivat kuvaamaan taidokkaasti myös jotain yleismaailmallista ja tuttua: suomalaisia virttyneissä ja paikatuissa vaatteissa kesämökeillään tai intohimoisesti lajiinsa suhtautuvia mäkihyppääjiä unohdetuissa mäkihyppytorneissa.
Kilpailuun osallistui 112 kuvaajaa yli kahdellatuhannella kuvalla. Voittajat valitsi tuomaristo, johon kuuluivat The Guardian Saturday Magazinen kuvatoimittaja Caroline Hunter, kuvajournalisti Markus Jokela sekä Patricia Seppälän säätiön asiamies Paula Arvas.
Kilpailun palkinnot jaetaan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön (JOKES) Lehtikuvaajarahastosta ja ne rahoitetaan Kopioston valokopiointikorvauksilla. Uusi kuvajournalisti -palkinnon jakaa Patricia Seppälän säätiö. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Canon, ja sitä ovat olleet tukemassa myös Dialab ja Helsingin Sanomain säätiö sekä Suomen Kuvalehti.
Voittajat 2024
Winners 2024
Vuoden lehtikuva 2024
Press Photo of the Year 2024
Juha Metso
Tuomariston perustelut
“Vuoden lehtikuva paljastaa uusia ulottuvuuksia jokaisella katselukerralla. Se ei ole tyypillinen valokuva, vaan ajankohtainen ja lähes maalauksellinen teos. Se kuvaa jotain, mikä tapahtuu, mutta jota emme näe – vaikka sillä on suuri vaikutus arkipäiväiseen elämäämme.”
KUVAJOURNALISTI 2024
PHOTO JOURNALIST 2024
Mikko Suutarinen
Tuomariston perustelut
“Valokuvaaja on selvästi taitava ja kokenut. Potretit ovat upeita, ja valon käyttö on erityisen onnistunutta, tuoden kuviin syvyyttä, mysteeriä ja tunnelmaa. Kuvaeditio on erinomainen, ja värimaailma on sekä kaunis että yhtenäinen. Tyylin vahva johdonmukaisuus tekee koko kuvasarjasta kuin yhden kokonaisen tarinan.”
UUSI KUVAJOURNALISTI 2024
NEW PHOTO JOURNALIST 2024
Jasmin Rossi
Tuomariston perustelut
“Kuvasarja on ajankohtainen ja suoraviivainen. Valokuvaaja osaa kertoa myötätuntoisesti ihmisten kärsimyksestä ja tärkeästä aiheesta.”
URHEILUKUVA 2024
SPORTS PHOTO 2024
Antti Yrjönen
Tuomariston perustelut
“Kaunis, jopa runollinen kuva, joka ei ole tyypillinen urheilukuva. Erinomainen kuva, johon on saatu taitavasti liikettä. Mekkoon heijastuva valo on upea ja paljaat varpaat luovat kiinnostavan yksityiskohdan valokuvaan.”
HENKILÖKUVA 2024
PORTRAIT 2024
Toni Rasinkangas
Tuomariston perustelut
“Vuoden henkilökuva onnistuu abrstaktiudellaan kuvaamaan jotain olennaista ja tunnistettavaa lapsuudesta, vaikka kuvassa on vain yksi henkilö. Kuvaa katsoessaan melkein tuntee itsekin, miltä tuntuu olla vedessä. Kuva on kaunis ja kuvastaa erityistä hetkeä kauniisti.”
UUTISKUVA 2024
NEWS PHOTO 2024
Outi Neuvonen
Tuomariston perustelut
“Kuva ei ole tyypillinen uutiskuva. Kuvaaja on päässyt seuraamaan hetkeä, jota emme näe televisiossa. Kulissien takana kuvattu hetki on inhimillinen ja kertoo jotain ihmisistä politiikan takana. “
REPORTAASI 2024
REPORTAGE 2024
Mikko Suutarinen
Mäkihyppääjät
Tuomariston perustelut
“Mäkihyppy on aikanaan ollut suuri laji Suomessa. Kuvaaja on päässyt lähelle lajin harrastajia ja onnistunut taltioimaan kuviin heidän intohimonsa sellaista lajia kohtaan, jonka harrastaminen ei välttämättä ole enää tulevaisuudessa mahdollista. “
PITKÄ PROJEKTI 2024
LONG PROJECT 2024
Akseli Valmunen
Kestävää kulutusta?
Tuomariston perustelut
“Kuvaajalla on omintakeinen ääni. Kuvat vaikuttavat ensikatselulla asetelluilta, mutta tarkemmin katsoen niistä paljastuu jotain merkityksellistä ihmisyydestä ja siitä, miten katsomme modernia elämäntyyliä. Kuvat ovat ajatuksia herättäviä, mutta niissä on pieni humoristinen twisti.”
AVOIN SARJA 2024
OPEN 2024
Benjamin Suomela
Koti sodan keskellä
Tuomariston perustelut
“Kokonaisuus oli taitavasti toteutettu ja aiheeltaan merkittävä. Ihmiset ovat väsyneitä sotiin, mutta tämä useita eri medioita yhdistelevä journalistinen kokonaisuus muistuttaa katsojaa maailman tapahtumista. Sen tarinallinen rakenne oli erityisen onnistunut ja puhuttelevasti rakennettu.”
VUODEN TEEMA 2024: Maakuntien Suomi
THEME 2024
Antti J. Leinonen
Tuomariston perustelut
“Kuvasarja on oivaltava ja kertoo aiheesta, joka on lähes kaikille suomalaisille tuttu. Mukana on hienovarainen ripaus huumoria.”
YLEISÖN SUOSIKKI 2024
PEOPLE’S CHOICE 2024
Sami Kilpiö
Yleisön perusteluja:
“Hyviä, monipuolisia kuvauksia ja erinomaisia kuvia tämän päivän maailmasta. Pidän Samin tyylistä avata kuvillaan katsojalle isojakin asioita ja kokonaisuuksia ilman, että tulee häiritsevä tai tirkistelevä olo. Samin kuvia voi katsoa rauhassa.”
“Kilpiön tapa kertoa uutisoitavasta asiasta on kiinnostava. Kuvat kertovat aiheestaan, hieman sivusta katsoen, aitoa asiaa. Kilpiön kuvat ovat kauniita, mutta niissä ei kikkailla kauneudella. Ne eivät ole erikoisuuden tavoittelua suomalaisesta elämästä, vaan ne kertovat suomalaisesta elämästä sen tuntien. Erityisesti tässä porukassa Kilpiö erottuu kikkailemattomalla rehellisyydellä.”
“Sami lähestyy aiheita pilke silmäkulmassa, haudanvakavasti.”
“Monipuolista ja arkista havainnointia sisältäviä kuvia. Samaistuttavia ihmisiä joita on lähestytty kunnioittaen.”
KUNNIAMAININNAT 2024
HONORARY MENTIONS 2024
KUVAJOURNALISTI 2024
KUNNIAMAININTA
Antti J. Leinonen
Tuomariston perustelut
“Jokaisella kuvasarjan kuvalla on oma tarinansa ja maailmansa. Ne ovat vahvoja yksinään, mutta toimivat myös yhdessä. Kuvaustyyli on vahva ja omalaatuinen – kuvat ikään kuin kertovat jotain menneisyydestä.”

Hukkajoella, Kainuussa, tapahtui ympäristöonnettomuus elokuussa 2024 , jota tutkitaan vakavana luonnonsuojelurikoksena. Metsäkoneet ylittivät joen Stora Enson hakkuualueella ja aiheuttivat tuhoa uhanalaisen jokihelmisimpukan elinympäristössä. Tapaus sai laajaa huomiota suomalaisessa mediassa.
In August 2024, an environmental accident occurred in Hukkajoki, Kainuu, which is being investigated as a serious nature conservation crime. The forest machines crossed river in Stora Enso's logging area and caused significant damage to an endangered species in the habitat of the river pearl mussel. The case received wide attention in the Finnish media.
UUSI KUVAJOURNALISTI 2024
KUNNIAMAININTA
Suvi Mikkanen
Tuomariston perustelut
“Kuvista huokuu poikkeuksellinen luottamus kuvaajan ja kuvattavan välillä. Intiimi kuvasarja, joka on hyvin valokuvattu. “
HENKILÖKUVA 2024
KUNNIAMAININTA
Matias Honkamaa
Tuomariston perustelut
“Kuvaaja onnistuu kertomaan kokonaisen tunteikkaan tarinan neljässä kuvassa. Sarja on hyvin editoitu. Se kuvaa tilannetta, joka on tuttu yhä useammalle. Kuvasarja on sopivan yksinkertainen eikä liian rakennettu, siitä huokuu rauha ja tyyneys.”
Johanna Erjonsalo
Tuomariston perustelut
“Kuva on maalauksellinen ja kuvaaja on käyttänyt siinä valoa taitavasti. Kuva tuntuu lähes uskonnolliselta ja se voisi hyvin olla jostain toisesta ajasta.”

Kaikki parisuhteettomat eivät kaipaa suhdetta, mutta rakkauden puute on monelle raastavaa. Timo Kuusiola on tahtomattaan sinkku. Not everyone without a relationship longs for one, but the lack of love can be agonizing for many. Timo Kuusiola is single against his will. Finland, Jyväskylä, 16.7.2024.
VUODEN LEHTIKUVA 2024
KUNNIAMAININTA
Kalle Koponen
Tuomariston perustelut
“Kuva on ajankohtainen ja tärkeä. Kuvaustyyli on maalauksellinen ja jopa runollinen. Kuvaa katsoessa näyttää siltä, että katsoisi mennyttä maailmaa.”

Mies Sednayan vankilan portailla huutaa vankilan papereista nimiä paikalla tungeksiville omaisille. Nämä ovat saapuneet ottamaan selkoa mitä heidän läheisilleen on tapahtunut hirmuhallinnon tyrmissä. A man on the steps of Sednaya prison reads aloud names from prison documents to a crowd of relatives and friends. They have arrived to find out what happened to their loved ones in the terror of Syrian regime.
REPORTAASI 2024
KUNNIAMAININTA
Matti Pietola
Tuomariston perustelut
“Kuvasarja kuvaa ystävyyttä ja nuoruutta hyvin kauniilla tavalla. Kuvista tulee tunne, että nuorilla on hauskaa, ja että kuvaaja on saanut viettää kuvattavien kanssa aikaa. Sarja on johdonmukainen ja yksittäiset kuvat ovat kauniisti rakennettuja.”

Sadat lestadiolaiset nuoret hakevat ysiluokan jälkeen vuodeksi poikkeukselliseen sisäoppilaitokseen Reisjärven kristilliseen opistoon. Vain osa valitaan. Lestadiolaiset tytöt laulavat virsiä yhteismajoituksessaan opistolla. On ilta ja kohta nukkumaanmeno. Hundreds of Lestadian youngsters apply to the exceptional boarding school, Reisjärvi Christian College, for a year after finishing ninth grade. Only a select few are accepted. Lestadian girls sing hymns in their shared accommodation at the college. It's evening, and bedtime is approaching.
URHEILUKUVA 2024
KUNNIAMAININTA
Ossi Ahola
Tuomariston perustelut
“Urheilussa on usein kyse tunteista. Tässä kuvassa pelaajien vilpitön ilo välittyy taitavasti ikuistetussa hetkessä. “

BC Nokia juhlii koripallon Suomen mestaruutta Helsingin Kisahallissa suihkussa. Päävalmentaja Greg Gibson kaataa kuohujuomaa tähtipelaaja Both Gachin päälle. BC Nokia celebrates the Finnish basketball championship in the shower of Helsinki's Kisahalli. Head coach Greg Gibson pours champagne over star player Both Gach.
Jaakko Heiskanen
Tuomariston perustelut
“Kiinnostava valinta urheilukuvaksi. Yksinäisyys ja eristyneisyys ovat asioita, joita ei usein nähdä urheilua kuvatessa. Kuvaa katsoessa herää mielenkiinto tietää henkilöstä lisää. Punainen paita vihreää kenttää vasten toimii hyvin. “

Pitkän sairastelu- ja loukkaantumishistorian läpikäynyt Kuopio Steelersin pelaaja Toni Tuppurainen, 23, on päätynyt jälleen katsomon puolelle. Nyt hänet pitää sivussa edellisessä ottelussa saatu polvivamma. Kuopio Steelers player Toni Tuppurainen, 23, who has gone through a long history of illness and injury during his career, has ended up in the stands again. Now he is sidelined by a knee injury sustained in the previous match.
UUTISKUVA 2024
KUNNIAMAININTA
Jukka Ritola
Tuomariston perustelut
“Yllättävällä tavalla kuvattu uutiskuva, joka toimii kahdella eri tasolla. Kuva on kaunis ja taiten otettu ilmakuva. Katsoja huomaa vasta tarkemmin kuvaa silmäillessään ruokajonon, joka kertoo yhteiskunnan kasvavasta ongelmasta ja viime syksynkin puheenaiheesta.”

Ihmiset jonottavat SPR:n ruoka-apua Aleksanterin kirkon pihamaalla pääkirjasto Metson vieressä. Paikalle on tultava ajoissa, sillä kaikille ei riitä ruokaa. People are queuing for food aid from the Finnish Red Cross in the courtyard of Alexander Church, next to the main library, Metso. You must arrive on time, as there won't be enough food for everyone.
Toni Rasinkangas
Tuomariston perustelut
“Elokuvallinen kuva, joka heijastelee jollain tavalla maailman tilaa, vaikka kyse onkin sotaharjoituksesta. Naisen retrohko tyyli ja sotilaiden asut luovat kontrastin, kuvan vakava aihe herättää huomion.”

Reserviläisistä koostuvat maakuntajoukot harjoittelemassa väestönsuojelua ensihoito-opiskelijoiden avustamana. Maakuntajoukot "evakuoivat" ensihoidon opiskelijaa, harjoitukseen eläytynyttä Sofia Viljaa. Puolustusvoimien paikallispuolustusharjoituksen teemana on väestön suojaaminen ja yhteiskunnan toimintojen tukeminen. The Local Defense Forces are practicing the evacuation of civilians. First aid student Sofia Vilja is playing one of the victims. The Local Defense exercises are aimed at ensuring that society will function during an eventual crisis. Local Defense Companies are regional forces of the Finnish Defence Forces composed of volunteer reservists.
AVOIN SARJA 2024
KUNNIAMAININTA
Seppo Kärki
Tuomariston perustelut
“Video oli teknisesti hyvin toteutettu ja suunniteltu. Musiikki ja kuvat sopivat hyvin yhteen. Videon estetiikka oli oivaltavan yksinkertainen ja tyylikäs. Se yhdisti hienovaraisesti surullisuuden ja kauneuden, ja onnistui olemaan ihmeellisellä tavalla ajankohtainen.”
Yhteistyökumppanit
Kuvajournalismi 2024 -kilpailun pääyhteistyökumppani on Canon Oy.
Voittajille maksetaan rahapalkinnot Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön (JOKES) Lehtikuvaajarahastosta ja ne rahoitetaan Kopiosto ry:n kopiointikorvauksilla. Uusi kuvajournalisti 2024 -voittajan palkitsee Patricia Seppälän säätiö.