
Toni Forssell, Hyvinkää
Olen hyvinkääläinen valokuvaaja ja toimittaja. Freelance-valokuvaajana aloitin vuonna 2014 , ja vuodesta 2017 lähtien olen työskennellyt vakituisessa työsuhteessa Etelä-Suomen Media -kustannusyhtiöön kuuluvassa Aamuposti-lehdessä. Aiemmin olen kuvannut muun muassa Maaseudun Tulevaisuudelle, Otavamedialle ja Aikakausmedialle.
Nautin etenkin dokumentaarisesta valokuvauksesta, ja työssäni pyrin tuomaan esiin kontrasteja, selkeitä linjoja sekä pienten asioiden merkityksellisyyttä, absurdiutta ja erityislaatuisuutta. Minulle dokumentaarinen valokuvaus on oleellinen todellisuutta ilmentävä tarinankerronnan muoto.
Lehtityön ohella kuvaan myös valmistujaiskuvia ja juhlia, kuten esimerkiksi häitä.