
Natalia Kopkina, Helsinki
Olen dokumentaarinen valokuvaaja ja filmille kuvaava valokuvataiteilija. Olen suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston valokuvataiteen osastolta ja minulla on yli 20 vuoden kokemus valokuvaajan työstä. Erityisosaamiseni on vahvasti keskittynyt henkilökuvaukseen. Olen järjestänyt lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä ja julkaisen säännöllisesti valokuvataidekirjoja. Lisäksi työskentelen aktiivisesti analogisen valokuvan edistämisen parissa ja olen Suomen pimiötaiteilijat ry:n perustajajäsen.